sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Runebergin kakku















Näin helmikuun alussa juhlimme mummon syntymäpäivää. Myös Runebergin päivä lähestyy - 5.2. Joten oli hyvä tilaisuus tehdä Runebergin kakku. Tein tämän jo viime vuonna tällä ohjeella, mutta tuolloin kostutus ei oikein onnistunut. Tänä vuonna kokeilin Kinuskikissan kostutusvaihtoehtoa kun mukana oli myös lapsia. Ja tuntui maistuvan :)


POHJA:

100 gr piparkakkuja
2,5 dl mantelijauhoja
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
250 r voita
3 dl sokeria
4 kananmunaa
2 dl kermaa


KOSTUTUS:

2 dl vettä
4 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua


PÄÄLLINEN:

vadelmahilloa
3 dl tomusokeria
2 rkl vettä
1 rkl sitruunamehua

Murenna piparkakut. Laita pakastepussiin ja kauli kaulimella. Sekoita piparkakkumurut, mantelijauho, jauho, leivinjauhe, kardemumma ja vaniljasokeri keskenään. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten välissä. Lisää kuivat aineet vuoretellen kerman kanssa taikinaan. Voitele 24cm vuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista tunnin verran 175 asteessa. Kokeile tikulla kypsyyttä. Anna jäähtyä.

Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja sitruunamehu. Keitä sen verran, että sokeri liukenee. Jäähdytä. Kostuta kakku vesi-sokeriseoksella. Itse laitoin melkein kaiken :O

Levitä kakun keskelle vadelmahilloa. Sekoita keskenään tomusokeri, vesi ja sitruunamehu. Kaada teomusokeriseos purostuspussiin ja leikkaa kulma auki. Pursota kuorrutus kakun päälle ja reunoille.

Maukasta Runebergin päivää!






Ei kommentteja: