torstai 12. huhtikuuta 2012

Appelsiini-kääretorttu

Minulla on nyt appelsiinin maku nyt niin kova sana, että sitä on vähän siellä ja täällä. Ja kun juhlien jäljiltä oli vielä appelsiinituorejuustoa ja kermaa, siitä oli hyvä tehdä appelsiinitäyte kääretortulle. Koristeluun olisi voinut panostaa mutta sitä joku toinen kerta... vaihtoehtoja kun on vaikka kuinka... tomusokeri, kuorrutus, marsipaani, kerma... tai ihan vain sokeri kuten tällä kertaa : )

Pohja:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl Van Houten kaakaojauhetta

Vaahdota munat ja sokeri kunnolla vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet vaahtoon ilmavasti nuolijalla. Kaada leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. Tarkkaile ettei pala.
Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja kääri rullalle. Anna jäähtyä. Tee täyte.


Täyte:

2 dl kermaa
1 prk appelsiinituorejuustoa
appelsiinimarmelaadia
1 rkl vaniljasokeria
1-2 rkl sokeria jos haluat

Vaahdota kerma ei-ihan-valmiiksi. Lisää tuorejuusto, marmelaadi sekä sokerit. Sekoita tasaiseksi. Levitä jäähtyneelle pohjalle. Kääri rullalle ja anna hetki vetäytyä kylmässä. Leikka päät kauniiksi. Meillä ainakin näitä reunapaloja odotellaan maistiaisiksi ; )

Ei kommentteja: