torstai 8. joulukuuta 2016

Kana-parsakaali piirakka

















Rakkaalle ystävälle sain tehdä kanapiirakan. Väriä antamaan päädyin laittamaan parsakaalin nuppuja.

Pohjan tein vanhalla varmalla ohjeella, jonka vain puolitin tätä piirakkaa varten. Vuuan koko on n 28cm. Tykkään niin tästä pohjasta ja se on sekä helppo että nopea tehdä.


POHJA:

2,5 dl vehnäjauhoja
himppusen suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl juustoraastetta ( käytin emmental - mozzarella )
125 gr huoneenlämpöistä voita
0,5 dl kylmää vettä

Sekoitat kuivat aineet keskenään ja nypi pehmeä voi joukkoon. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele jauhotuin käsin taikina vuuan pohjalle ja reunoille.



TÄYTE:

kanasuikaleita ( käytin hunajamarinoituja )
1 pkt creme bonjour ruohosipuli tuorejuustoa tms.
2 kananmunaa
0,5 dl kermaa tai maitoa
2-3 dl juustoraastetta
suolaa, pippuria, curryä

Paista kanasuikaleet pannulla. Mausta curryllä.
Sekoita tuorejuusto, munat, kerma ja juustoraaste keskenään. Lisää suolaa ja pippuria. Kaada seos piirakkapohjan päälle. Asettele sitten kanasuikaleita ja parsakaalin nuppuja seoksen päälle. Paista 200 asteessa noin puolisen tuntia.

Herkullisia hetkiä!





sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Oreo-juustokakku






















Tässä onkin vierähtänyt koko syksy ettei ole tullut blogattua mitään. Leiponut olen kyllä ja minua voikin seurata myös instagramissa #helenanhella. Tervetuloa kurkkaamaan sinne.

Tätä kakkua tein kuopuspoikani syntymäpäiväkahville. Hän niin pitää oreoista. Olimme syksyllä Floridassa ja pääsimme siellä käymään The Cheesecake Factoryssa maistelemassa erilaisia kakkuja. Yksi oli oreojuustokakku ja olihan se äärest herkullinen pala. Katsokaa nyt millainen herkkuvitriini siellä oli:






















Mutta palatakseni tähän yksinkertaisempaan oreokakkuun.
Olen tykästynyt mousseyhdistelmään kerma-tuorejuusto-ranskankermaan. Joten siitä lähdin tälläkin kertaa. Ja hyvää oli. Täytteeseen tuli mielestäni juuri sopivasti liivatetta, että pysyi pehmeänä.

Pohjaksi kokeilin Pullahiiren Amerikkalaista suklaakakku ohjetta, sillä se on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa. Siihen tuli kermaviiliä joten ajattelin että tämä voi olla juuri sellainen mehevä suklaakakkupohja jotan haen. Ja niin oli! Tämä oli todella mehevä ja suklainen. Tätä tulen kokeilemaan kakkuun vielä. Nyt tein puolikkaan annoksen ja sain siitä kahteen juustokakkuun pohjat.
( Paistoin n 20 cm vuuassa. ) Hieman jäi täytettä yli kun en tullut laittaneeksi leivinpaperista lisäkorkeutta vuokaan. Ja toisen laitoin pakkaseen odottelemaan vuoroaan.


Ja tässä itse täyte:

100 gr kuohukermaa
1 vaniljatanko
1 pkt Philadelphia juusto
100 gr ranskankermaa
1 rkl vaniljasokeria
3 dl kermaa 
0,5 - 1 dl tomusokeria( maistele )
2 Meiramin liivatetta
150 gr oreokeksi murua


Halkaise vaniljatanko ja vedä veitsenkärjellä vaniljasiemenet kattilaan. Laita myös tanko sinne. Kaada 100gr kermaa joukkoon ja anna kiehahtaa. Mutta älä keitä vaan ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä.

Sekoita juusto, ranskankerma,vaniljasokeri ja hieman tomusokeria keskenään kulhossa. Vaahdota kerma toisessa kulhossa. Laita liivatteet likomaan 5 minuutiksi kylmään veteen. Lämmitä vaniljakermaa sen verran että saat liotettua liivatteet siihen. Lisää liivatekerma sitten tuorejuustoseokseen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma nostellen joukkoon. Murenna oreokeksit ja sekoita ne täytteeseen varovasti. Tarkista maku ja lisää tomusokeria jos tykkäät.

Laita pohja ( joko kekseistä tehty tai paistettu pohja ) irtoreunavuokaan ja tarjoiluastialle. Laita reunoille leivinpaperisuikaleet saadaksesi lisäkorkeutta. Minä tein tämän 20cm vuokaan. Voitele reunat öljyllä ja sirottele päälle tomusokeria. Näin saan sileät reunat. Kaada massa vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli. Koristele mielesi mukaan. Minä käytin tähän puoli annosta suklaaganachea ja kermaa sekä keksejä.


tiistai 30. elokuuta 2016

Omenahillo















Ihana oman pihan omenista tehty hillo.
Uuden pihamme omenat ovat vaalean keltaisia joten hillostakin tulee ihanan vaaleaa. Ja omenat ovat oikein herkullisia tänä vuonna.

Tämä hyvä ja toimiva ohje on ihan hillosokeripaketista napattu. Itse pesin vain omenat hyvin enkä kuorinut.


2 kg omenasosetta ( n 2,5 kg omenaa )
2 dl vettä
loraus sitruunamehua
1 kg hillosokeria

Pese ja halutessasi kuori omenat. Lohko pieniksi paloiksi kattilaan. Keitä tilkassa vedessä pehmeäksi. Soseuta omenat. Lisää vesi, sitruunamehu ja sokeri. Keitä keskilämmöllä 10 minuuttia. Sillä välin, pese lasipurkit ja kannet. Keitä kansia kattilassa hetken aikaa. Lämmitä lasipurkkeja 125 asteessa 10-15 minsaa. Kaada lämmin hillo kuumiin purkkeihin ja sulke kansi. Anna jäähtyä ja säilytä viileässä.





Juustokakku omenapiirakalla
















Vaniljainen juustokakku, jonka sisältä paljastuu omenapiirakka.
Näitä, erilaisilla piirakoilla, on pyörinyt somessa aikaisemmin. Minulta on vaan jäänyt silloin kokeilematta. Nyt osui silmään Kinuskikissan uusi kirja ja siellä vastaavanlainen mustikkapiirakka kakku. Siitä se ajatus sitten lähti. Onhan omenakausi. Vaikka tämähän on siitä loistava "ohje", että voit tehdä lemppari piirakkasi ja yhdistää se lemppari juustokakkuun.



OMENAPIIRAKKA

2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
150 gr voita
1 kananmuna


omenalohkoja
voita
sokeria
kanelia


JUUSTOKAKKUTÄYTE

4 dl vispikermaa
250 gr mascarpone tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
sokeria maun mukaan
tilkka vettä
4 dr Oetkerin liivatetta


Vuoraa 24cm irtoreunavuuan pohja ja reunat leivinpaperilla. 
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi huoneenlämpöinen voi joukkoon. Lisää kananmuna. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina jauhoisin käsin vuuan pohjalle ja reunoille.

Kuori ja leikkaa omenat lohkoiksi. Sulata vähän voita pannulla ja paistele omenalohkot pehmeäksi. Lisää päälle hieman sokeria ja kanelia. Kaada omenat vuokaan. Paista 200 asteessa 20-30 minsaa kypsäksi. Anna jäähtyä kunnolla ja poista vuuasta.

Ota hieman isompi vuoka ja aseta omenapiirakka sen keskelle. Öljyä vuuan reunat ja ripottele päälle tomusokeria. Näin saat sileän ja kauniin reunan juustokakkuun.

Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto, sokerit ja mausteet keskenään. Laita liivatteet likomaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lämmitä vesitilkka, 2-4rkl, ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivatevesi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuuston joukkoon. Lisää lopuksi kerma varovasti käännellen joukkoon.

Laita osa täytteestä pursotinpussiin ja pursota piirakan ja vuuan väliin. Kaada loput täytteestä piirakan päälle. Heiluta vuokaa hieman jotta pinta tasoittuu. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele. Tämä testikakku jäi ilman sen kummempia koristeita. Toinen maistiaiskakku sai kanelihunnun päälle.









sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ruislastut aurajuustodipillä





















Olimme olleet synttäreillä. Siellä oli tarjolla ranskalaisia ja kanaa eri muodossa, oli wingsejä, koipipaloja, nugetteja ja pihvejä. Niiden kylkeen oli aurajuustodippi. Ja ai että mikä dippi. Se oli niiiin herkullista! Ja ... se oli tehty vain kermaviilistä ja aurajuustosta. Noh.. siitä se ajatus sitten lähti...

Kaupassa oli Linkosuon ruislastut. Pakkohan niitä oli maistaa kun on niin paljon kehuttu. ( eikä suotta ) Näiden kaa kokeiltiin kotona sitten tuota aurajuustodippiä... pienin muutoksin. Suosittelen että kokeilet. Tämä on vaan niin hyvää... sopii kanalle, lihalle ja kasvisten kanssa.


puoli purkkia kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 rkl valkoviinietikkaa
hieman mustapippuria
aurajuustomurua reilusti


Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Sitten vaan herkuttelemaan.



keskiviikko 3. elokuuta 2016

Täytetyt kesäkurpitsat













Täytetyt kesäkurpitsat... nami! Helppoa ruokaa. Ja kevyttä.


kesäkurpitsaa
sipulia
paprikaa
härkäpapuja
tomaattimurskaa
jauhelijaa
suolaa
pippuria
juustoraastetta


Pese ensin kesäkurpitsat hyvin. Halkaise kahtia. Koverra sisus talteen. Valmistele muut kasvikset pilkkomalla ne valmiiksi.

Keitä koverrettuja kesäkurpitsoja suolavedessä minuutin pari. Valuta ja laita ne pellille leivinpaperille päälle odottamaan. Paista kasviksia hetken pannulla. Paista jauheliha. Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja mausta. ( Härkäpavut olen liottanut yön yli, keittänyt ja pakastanut pienissä erissä, jolloin on helppo ottaa annos käyttöön. ) Anna hautua hetken ja kiehua kasaan.

Täytä koverretut kesäkurpitsat kasvis-jauhelihaseoksella. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa n 20 minsaa. Tarjoile raikkaan salaatin ja patongin kera.



tiistai 19. heinäkuuta 2016

Mustikka murupiirakka





















Siskoni tekee usein murupiirakkaa erilaisista marjoista. Joten nyt kun tätä mustikkaa on pilvin pimein, päätin minäkin kokeilla. Ohjehan on ihan yksinkertainen ja valmista tulee hetkessä.

Piirakkavuuan pohjalle mustikoita, joihin sekoitetaan hieman sokeria ja perunajauhoja. Päälle muruseos ja uuniin. Odottelet hetkosen ja nautit hieman lämpimänä jäätelö kera. Siinäpä se. Joten toimeksi... niin pääset sinäkin nauttimaan tästä nopeasti syntyvästä herkusta kauden marjoista!


4 dl mustikkaa
1-2 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria

100 gr huoneenlämpöistä voita
2-3 dl vehnäjauhoja ( osa vaikka jotain muuta jauhoa, spelttiä, ruista )
1,5 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
0,5 - 1 dl sokeria

Voitele n 24-26 cm piirakkavuoka. Lisää mustikoihin sokeri ja perunajauho. Kaada mustikat vuokaan. Lisää huoneenlämpöiseen voin sekaan kuivat aineet ja sekoita murumaiseksi. Lisää jauhoja 2 dl jälkeen sen verran, että on murumainen. Ripottele mustikoiden päälle. Paista puolisen tuntia 200 asteessa. Anna jäähtyä ja nauti vaniljajäätelön kera. Helppoa eikö totta?