Lisään vielä yhden raparperipiirakka ohjeen :) Niitä on tainnut tulla nyt jokunen ;) Tämän löysin Kodin Suuresta Leivontakirjasta " Pipareista pitsikakkuun". Hyvä oli maku, joskin minulla se oli hieman liian kauan uunissa ja kuivui. Onneksi jääkaapista löytyy vielä yksi kermaviilipurkki ja voin tehdä toisen tässä lähipäivinä :)
POHJA:
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kasvisöljyä
1 kananmuna
TÄYTE:
raparperia
1 kermaviili
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja kananmuna. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaa. Pese, kuori ja pilko raparperit. Levitä pohjan päälle. Sekoita keskenään kermaviili, sokerit ja kananmuna. Kaada seos raparperien päälle. Paista 200 asteessa uunin alaosassa 30 minuuttia. Mutta tarkkaile kypsyyttä ettei pääse kuivumaan.
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Mansikka - raparperipiirakka
Siskoni oli tulossa käymään ja toivoi raparperipiirakkaa kahvin kanssa. No, toive täytyy toteuttaa ;) Päädyin kokeilemaan mansikka - raprperipiirakka ohjetta, jonka löysin Pullahiiren blogista. Tähän oli hyvä käyttää pakkasesta viimeiset pakastetut mansikat.
POHJA:
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1,5 dl vettä
150 gr voita
PÄÄLLE:
raparperia
mansikoita
60 gr voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sulata voi. Kiehauta vesi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuuma vesi ohuena nauhana vaahtoon hyvin vatkaten. Lisää sitten kuivat aineet joukkoon varovasti. Lisää lopuksi sula voi. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan 20x30cm.
Pese ja pilko raparperit. Pieni myös mansikat hieman. Ripottele raparperit ja mansikat piirakan päälle. Sekoita huoneenlämpöinen voi, jauho ja sokerit keskenään murumaiseksi. Ripottele muruseos piirakan päälle. Paista noin 20-30 minuuttia 175 asteessa. Tarkkaile ettet paista piirakkaan liian kuivaksi, jotta pysyy mehevänä. Tarjoa vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera! Ja nauti kesästä!

Suklaakakku valkosuklaa - daimtäytteellä
Poikani on lähdössä armeijaan. Mutta ennen sitä hän kuitenkin viettää töistään lomaa. Töihin hän halusi viedä läksiäiskakun ( vaikka palaa sinne armeijan jälkeen kyllä ) Hän päätyi suklaakakkupohjaan sekä valkosuklaa-daimtäytteeseen. Tuota täytettä ollaan käytetty juustokakussa mutta toimi oikein hyvin näinkin. Suklaakakkupohja olikin oikein mehevä ja alkuperäinen ohje on Kinuskikissan sivuilta, vaikkakin itse löysin sen kipAKKA kokkaa - blogista. Oli kyllä niin mehevä ja hyvä pohja, että kyllä varmasti käytän toistekin tätä.
Kuvaa en onnistu tähän hätään samaan ladattua tänne, mutta yritän myöhemmin uudestaan.
SUKLAAKAKKUPOHJA:
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1,5 dl Van Houten kakaota
3 tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
150 gr voita
3,5 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa
KOSTUTUS:
maitoa
vaniljasokeria
VALKOSUKLAA - DAIMTÄYTE
1 prk vaniljakastiketta
1 prk rahkaa tai tuorejuustoa
1 levy Pandan valkosuklaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
2 rkl sitruunamehua
2 Daim-pötköä
PÄÄLLÄ:
2 prk Flora Vispia
tomusokeria
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeria vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten välissä. Lämmitin maitoa kädenlämpöiseksi mikrossa. Lisää maitoa ja kuivia aineita vaahtoon vuorotellen. En lisännyt koko 3dl maitoa, koska taikina tuntui sopivan löysältä, kun olin laittanut vähän yli 2 dl. Kaada taikina voideltuun 24cm irtoreunavuokaan. Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 45-60 minuuttia. Anna seistä hetken ennen kumoamista.
Laita liivatteet kylmään veteen likomaan. Vaahdota vaniljakastike. Lisää joukkoon rahka/huoneenlämpöinen tuorejuusto. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Lisää jäähtynyt suklaa vaahtoon. Jos suklaa on liian lämmintä, tulee vaahdosta rakeinen. Lisää sokerit. Tarkista maku. Rouhi daimsuklaa ja lisää joukkoon. Lämmitä sitruunamehu. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatteet sitruunamehuun. Anna hieman jäähtyä ennenkuin lisäät liivateseoksen vaahtoon ohuena nauhana.
Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kokoa kakku paistovuokaan. Laita alimmaiseksi kakun pohjalevy. Näin saat tasaisen päälipuolen, kun kumoat kakun tarjoiluastialle ennen koristelua. Kostuta maidolla, joka on maustettu vaniljasokerilla. Täytä välit. Laita kakun päälle kelmu ja anna maustua mielummin yön yli jääkaapissa kevyen painon alla.Vaahdota Flora Vispi ja lisää hieman tomusokeria. Pursota kakku mieluisaksi. Tai miksi et tehdä joku suklaakuorrutus ;)

Syntisen hyvä suklaakakku
Tämän tuhdin ihanan suklaisen suklaakakkuohjeen olen saanut pojaltani, valmistunut kokki. Tätä tarjoilisin hieman lämpimänä vaniljajäätelön kanssa, jolloin sen maku on parhaimmillaan. Ja ole tarkkana, ettet vaan paista kakkua liian kuivaksi, kuten minä onnistuin. Vaan on se silloinkin hyvää ;)
2,7 dl vehnäjauhoja ( 180gr )
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl Van Houten kakaota
3,2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
3 dl suklaarouhetta ( tummaa suklaata )
200 gr voita
4 kananmunaa
1 dl kahvia
Sekoita kuivat aineet keskenään. Rouhi suklaa ja sekoita kuivien aineiden joukkoon. Sekoita jäähtynyt sula voi, kananmunat ja kehvi keskenään. Sekoita aineet keskenään. Voitele 24cm irtoreunavuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 35 minuuttia 160-175 asteessa. Tarkkaile ettei kakku pääse kuivumaan! Tarjoa jäätelön kera. On sitten vaan niiiiiiiiiiiiiiiin herkullista!!!
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Ruiskupit
Seuraan Leipoi, leipoi - blogia ja huomasin, että hän oli tehnyt tämän tyylisiä naposteltavia. Hän oli käyttänyt tonnikalaa, mutta minulla oli kaapissa hyvää kinkkua, päätin kokeilla sillä. Ja tulipa hyvää! Miehenikin kehui kovin näitä. Joten taidanpa joskus jatkossa kokeilla näitä erilaisin versioin - maustetulla tuorejuustolla, yrteillä, lohella, tonnikalalla... muunnelmiahan on loputtomasti.
ruisnappeja
basilikanlehtiä
tuorejuustoa
kinkkua
sipulia
suolaa ja mustaapippuria
Laita basilikanlehti ruisnapin päälle. Pilko kinkku ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Notkista tuorejuusto, lisää tarvittaessa rahkaa/maitoa/kermaa. Lisää joukkoon sipuli ja kinkku. Mausta suolalla ja pippurilla. Pursota tai nosta nokareita kupin päälle.
Suklaakakku
Päivänsankari kun on yhtä suuri suklaanystävä kuin äitinsäkin, tarjottavana täytyy olla suklaakakku. Tämä olikin herkullisen mehevä suklaakakku, kuten kuvasta näkyy ;) Hyvä kun muistin ottaa kuvan ennenkuin kakku hupeni kokonaan.
Itse en kuorruttanut kakkua kokonaan suklaalla, vaan pursotin raitaa kakun päälle. Tämänkin oli ihan riittävä.
POHJA:
200 gr suklaata
200 gr voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
4 rkl van houten kakaota
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
KUORRUTUS:
koko kakun päälle
150 gr suklaata
1 dl kermaa
1rkl voita
Sulata paloiteltu suklaa ja voi vesihauteessa. Vaahdota sokeri ja munat vaahdoksi. Lisää jäähtynyt suklaa-voi-seos. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi kuivat aineet vaahdon joukkoon kevyesti sekoittaen. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun 24 cm irtoreunavuokaan. Paista n 45 minuuttia 175 asteessa. Tarkkaile kypsyyttä ettei kuiva liikaa.
Anna kakun jäähtyä hieman ennen kuorruttamista. Lämmitä kermaa, älä anna kiehua. Lisää joukkoon suklaa ja voi. Sekoittele kunnes on tasaisesti sulannut. Anna hetken jäähtyä ja kaada kakun päälle.
Mansikkakakku valmistuneelle kokille
Tähän tein 6 munan vaalean kakkupohjan ja täytteenä oli mansikkarahka . Purostukset Flora vispia ja hieman vaniljakreemijauhetta. Kokkiukon tein marsipaanista ja valkoisesta sokerimassasta, jota kokeilin ensimmäistä kertaa. Ihan mukavalta tuntui, joskin oli pehmeämpää kuin marsipaani. Idean ja mallin kokin tekoon, löysin Ullanunelmasta .
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)