sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Churrot ja suklaakaramelli dippi kastike




Tällä viikolla on tullut vappua ajatellen kokeiltua erilaisia munkkeja kuten esimerkiksi pikamunkkeja ja nyt, churroja. Molemmat ohjeet otin Pullahiiren luotettavilta sivuilta. Kastikeohjeen löysin Valion sivuilta.

Churrot ovat espanjalaisia munkkitikkuja tuulihattutaikinasta. Nämä paistetaan öljyssä ja sitten sokeroidaan. Näitä voi myös halutessa dipata vaikka kinuski- tai suklaakastikkeessa.

En osaa tarkalleen sanoa kuinka paljon näitä tuli, mutta veikkaisin 20-30 kpl noin 5-7 sentin mittaisia pötköjä.

Vinkiksi se, että pursotin pää saa olla aika pieni, sillä nämä paisuvat paistuessa. Itse käytin Wiltonin 1M 8mm tyllaa ja sillä näistä tuli noin sormenpaksuisia. Juuri sopivia. Öljykin saa olla aika lämmin, liki 180 asteista. Ja tietty, muista pitää kattilankansi lähellä varmuuden vuoksi kun lämmität öljyä. Eikä tuuletinta päällä.



20-30 kpl CHURROJA

2,5 dl vettä
100 gr voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
3 kananmunaa

1 l rypsiöljyä
Sirosokeria tai
kaneli-sokeriseosta



Kiehauta vesi ja voi sen verran, että voi sulaa. Sekoita kulhossa jauho ja suola. Kippaa ne kerralla vesi-voiseokseen ja sekoita puuhaarukalla reippaasti kunnes taikinasta tulee pallo. Anna taikinan hetken jäähtyä, noin 10 minuuttia.
(Tässä välin voit tehdä kastikkeen valmiiksi. Ohje alempana.)
Lisää taikinaan kananmunat yksitellen voimaakkaasti vatkaten sähkövatkaimella. Kun taikina on sileä ja kiiltävä, se on valmis pursotettavaksi.

Laita taikina pursotinpussiin, jossa pieni tähtitylla ( tai leikkaa vaan pussin pää auki). Lämmitä öljy liki 180 asteiseksi ja pursota pötköjä, saat ne katki leikkaamalla saksilla. Paista muutama minuutti per puoli. Nosta talouspaperille, jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Sokeroi sirosokerissa tai kanelisokeriseoksessa.
























SUKLAAKARAMELLIKASTIKE

2 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria
2 rkl voita
100 gr tummaa suklaata

Laita kaikki ainekset kattilaan, suklaa pilkottuna pienempiin palasiin. Lämmitä sen verran, että suklaa sulaa. Anna kiehua viitisen minuuttia välillä sekoittaen, jolloin kastike saostuu hieman.



Ei kommentteja: