tiistai 17. syyskuuta 2013

Puolukkakakku kerma-rahkakuorrutuksella


                                                               
Tänään oli mummon nimipäivä ja hyvä syy kokeilla tätä ihanaa ohjetta, jonka löysin Hellapoliisin sivuilta.Tämä ohje on siis kuppikakkuihin, mutta tein sen 24cm irtoreunavuokaan. Pienempäänkin olisi voinut tehdä, jolloin kakku olisi korkeampi.

Ohje oli todella helppo ja nopea, ja todella hyvää. Puolukkaa voi sitten lisätä tai vähentää, miten itse tykkää. Meillä mies ilmoitti, että hänen puolesta voisi olla vaikka enemmän, mutta hän tykkääkin puolukasta ;)

Eli tehdään varmasti toistekin, puolukkaa kun on pakkasessa ... ja vielä metsässä. Eiku lisää hakemaan...


POHJA:

2 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
10 gr voita sulana
1 dl maito
3 dl puolukoita

Sekoita sokeri ja munat puuhaarukalla. Sulata voi ja anna jäähtyä. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet, voisula ja maito sokeri-munaseokseen. Kaada voideltuun vuokaan tai muffinsipellille. Paista kakkua 175 noin puolisen tuntia tai muffinseja 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.


KUORRUTUS:

1 prk kermaa / Flora Vispiä / Flora Vanillaa
125 gr rahkaa
1 tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan
valkosuklaarouhetta maun mukaan
puolukoita

Vaahdota kerma. Lisä rahka ja sokerit. Rouhi suklaa ja lisää joukkoon. Kuorruta kakku tai pursota muffinsien päälle. Koristele puolukoilla.


Ei kommentteja: