sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Baileys Moussekakku















Olin ystäväni Irman ravintolapäivällä Vantaalla. Hänellä oli mm. tarjolla toinen toistaan herkullisempia moussekakkuja. Kyllä, myönnän että maistoin useampaa... peräti kolmea kakkupalaa! Yksi niistä oli Baileyskakku. Siitä tuli heti minun lemppari. Sitä oli saatava kokeilla tehdä itse. Ja sain kuin sainkin Irmalta ohjeen kokeiltavaksi. Kiitos! Eli alkuperäinen ohje löytyy täältä. Suosittelen tutustumaan blogin muihinkin ohjeisiin. Löydät varmasti monen monta hyvää herkkua sieltä.

Tein ensin pienen testikakun töihin joulukahville. Kehuja sai. Tein toisen pienen kakun tyttöni omalle "ravintolapäivälle" ja kotiväki tykkäsi. Joten, laitan ohjeen talteen omaan blogiini ja suosittelen kokeilemaan.


POHJA

200 gr dominokeksejä tms.
50 gr voisulaa


TÄYTE

4 dl kermaa
1/2 pkt Philadelphia tuorejuustoa
1/2 pkt Mascarpone-tuorejuustoa
1.25 dl tomusokeria
4 liivatetta
1 dl baileystä


KIILLE

2 liivatetta
2 rkl vettä
2dl Pirkka vaahtoutuvaa suklaakastiketta



Murskaa keksit täytteineen kulhossa ja lisää hieman jäähtynyt voisula. Levitä seos 20 cm vuuan pohjalle, jonka olet vuorannut leivinpaperilla. Reunat voit öljytä ja tomuta tomusokerilla, niin saat kakun reunasta sileät. Laita vuoka jääkaappiin  siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Vaahdota kerma, mutta älä ihan kovaksi, vaan sellaiseksi "partavaahdoksi". Laita jääkaappiin odottamaan. Laita liivatteet kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Notkista toisessa kulhossa tuorejuustot ja tomusokeri. Kiehauta Baileys, jotta alkoholi haihtuu siitä. Anna sen hieman jäähtyä, sillä kiehuvan kuuma neste saattaa pilata liivatteen tehon. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata ne baileykseen. Kaada baileys tuorejuustoseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää kerma varovasti nuolijalla kääntäen. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa, mieluiten yön yli.

Laita liivatteet kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivatevesi ohuena nauhana suklaakastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Kaada kastike hyytyneen kakun päälle lusikan kautta. Näin vältät silät, että kakkuun tulee kuoppa tai että kiille sekoittuu täytteeseen. Hyydytä kiille jääkaapissa. Koristele mielesi mukaan.




Ei kommentteja: