keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Irish Cream kääretorttu




















Hyvä työkaverini oli tulossa kahville ja halusin tarjota jotain herkullista. Molemmat pidämme irish cream rahkasta joten siitä se ajatus lähti, suklaapohja ja irish cream täyte. Miehenikin kehui tätä kovin. Mietin itse olisinko laittanut joukkoon vielä Baileystä, joko suoraan tai alkoholi pois keitettynä.

Kääretorttu pohjasta halusin helposti kääriytyvän ja pehmeän. Vinkkiä sainkin Päivi Leipoo blogista, että silloin kannattaa laittaa puolet tai neljäsosa jauhoista perunajauhoja/maissijauhoja/ohrakasta tai vähän kaakaota. Ja hyvin onnistui rullaus. Rullasin vielä uunista tultua heti rullalle jäähtymään. Ohjenuoran nappasin Cebicin Keittiöstä.


KÄÄRETORTTUPOHJA n 30x40cm

4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljauutetta
0.75 dl Van Houten kaakaota
0.5 dl maissitärkkelystä
0.5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri hyväksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa ne vaahtoon. Sekoita varovaisesti tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista 225 asteessa 8-15 minsaa kunnes pohja on kypsä. Tarkkaile aikaa sillä jokainen uuni on omansa. Itse paistoin ehkä joku 12 minsaa.

Laita leivinliina pöydälle ja sen päälle sokeroitu leivinpaperi. Kumoa kuuma pohja päälle. Kääri rullalle vielä kun pohja on lämmin ja anna jäähtyä. Tässä välin voit tehdä täytteen.


IRISH CREAM TÄYTE

1 prk Irish cream rahkaa
2 dl vispikermaa
tomusokeria maun mukaan

Vaahdota vispikerma ja lisää rahka joukkoon. Lisää tomusokeria hieman tuomaan makua esille. Avaa pohja ja täytä, jätä hieman tyhjää reunoille. Kääri rullalle ja jätä sauma puoli alas. Siisti reuna. Itse koristelin vaahdotetulla kermalla, kaakaolla ja pääsiäismunilla/suklaalastuilla.




lauantai 20. tammikuuta 2018

Punaherukka-vanilja juustokakku



















Punaherukkaa jälleen... minkäs teet kun on mun lempparimaku, noh yksi niistä.
Tässä tein suklaisen pohjan, vaniljaisen ja punaherukkaisen kerroksen.

Suklaisen pohjan nappasin tällä kertaa Pullahiiren leivontanurkasta. Todella helppo ja herkullinen pohja. Tätä tulen varmasti käyttämään toistekin.
Vaniljatäytteeseen otin ideoita Mamman leivontanurkasta, punaherukan tein kuten mustaherukkamoussen. Hyvää ja raikas tuo punaherukkatäyte, voisin hyvin tehdä koko kakun pelkällä punaherukalla. No mutta, itse ohjeeseen...


POHJA 20 cm vuoka

0.75 dl maitoa
1 dl öljyä
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1.5 dl vehnäjauhoja
0.5 dl Van Houten kaakaota
0.5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa maito, öljy ja kananmunat. Lisää kuivat aineet nesteiden sekaan ja sekoita tasaiseksi. Pingota leivinpaperi vuuan pohjalle ja laita reunoihin leivinpaperisuikaleet ( tai öljyä reunat ). Kaada taikina vuokaan ja paista abaut 15-20 minsaa 175 asteessa. Anna pohjan jäähtyä.


VANILJATÄYTE 22-24cm vuoka

2 dl vispikermaa
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 pkt vaniljatuorejuustoa
1 prk vaniljarahkaa
3 liivatetta
tilkka vettä
vaniljasokeria + tomusokeria maun mukaan

Vaahdota vaniljakastike ja kerma. Sekoita tuorejuusto ja rahka sileäksi toisessa kulhossa. Anna liivatteiden liota kylmässä vedessä 5 minsaa. Lämmitä vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateseos tuorejuusto-rahkaseokseen samalla sekoittaen. Lisää joukkoon kerma.

Laita pohja alustalle ja reunoille hieman kakkupohjaa isompi vuoka. Vuuan kun voitelet öljyllä ja tomutat tomusokerilla, vuoka lähtee helposti irti ja saat sileän reunan. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä sen aikaa että jähmettyy.


PUNAHERUKKATÄYTE 22-24cm vuoka

3 dl vispikermaa
1 prk vaniljarahkaa
1 pkt philadelphia tuorejuustoa
3 dl punaherukkapyrettä
3 liivatetta
tomusokeria maun mukaan

Keitä ensin 300-400 gr punaherukkaa hieman sokerin kanssa kattilassa miedolla lämmöllä. Paseeraa marjat siivilän läpi.
Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuusto ja rahka sileäksi. Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 minsaa. Lämmitä 1 dl marjapyrettä kattilassa ja sulata sitten liivatteet siihen. Lisää loput 2 dl marjapyreestä. Tarkista ettei marjaseos ole kuumaa. Lisää se sitten tuorejuusto-rahkaan. Nostele lopuksi kerma joukkoon. Tarkista makeus ja lisää tomusokeria tarvittaessa. Tässä voi hyvin säädellä kuinka kirpsakan/makean haluaa. Itse tykkään jättää hieman kirpsakaksi. Kaada täyte vaniljatäytteen päälle ja anna hyytyä. Koristele mielesi mukaan. Tässä käytin vispikermaa jossa hieman tomusokeria ja strösseleitä ja punaherukan marjoja.


torstai 17. elokuuta 2017

Mustikkapiirakka murupäällisellä


















Mustikkakausi... pakastimen täyttö. Mutta riittää sitä herkuteltavaksikin. On tehty mustikkarahkaa ja syöty sellaisenaan jogurtin kanssa, puuron kanssa, on syöty mustikkamaitoa ja tehty erilaisia piirakoita. Muutama ohje on taas takataskussa, jotka tarttis laittaa tänne talteen.

Tämä super helppo ja nopea murupiirakka toimii erilaisilla marjoilla. Odotan kovasti että pääsen tekemään omenoilla. Tai puolukalla, kinuskikastikkeella!

Tarjoile vaniljakastikkeen tai - jäätelön kera niin ihan takuulla on herkkua!


POHJA:

2 kananmunaa
2dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa-maitoa
1 dl voisulaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Sekoita kananmunat ja sokerit keskenään, älä siis vatkaa tai vaahdota. Yhdistä voisula ja kerma-maito. Lisää leivinjauhe jauhoihin. Lisää voiseos vuorotellen jauhojen kanssa muna-sokerivaahtoon. Sekoita vain sen verran että sekoittuvat. Kaada taikina noin 30cm piirakkavuokaan, jonka olet vuorannut leivinpaperilla tai voidellut hyvin. Laita marja päälle. Tee muruseos, jonka ripottelet marjojen päälle.


MURUSEOS:

50 gr voita sulatettuna
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

lisää jauhoja/sokeria jos ei ole riittävän murumaista.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin puolisen tuntia. Älä paista ylikypsäksi. Sitten vaan kahvin keittoon!





tiistai 6. kesäkuuta 2017

Sverigekaka - Ruotsinkakku


















Tänään 6. kesäkuuta vietetään Ruotsissa kansallispäivää. Meillä kotona on myös juhlapäivä. En ollut ajatellut leipoa tänään mitään, mutta mutta kuinkas kävikään? Nettiin ku menee, saa aina uusia ideoita.

Lindas Bakskola blogissa oli ihanan mehukkaan näköinen kakku, Sverigekaka päivän kunniaksi. Vaikka olen 20 vuotta asunut Ruotsissa, en ollut kuullut tästä kakusta ennen. Toiset kutsuu tätä kakkua "pensionärskaka" eli suoraan käännettynä eläkeläiskakku. Miksi? Joku sanoi, että siksi kun vanhukset voi syödä tätä vaikka ilman hampaita. Eli ihanan pehmeää on.

Noh, koska ohje oli helppo ja nopea, kaikki aineet löytyi kotoa, päätin kokeilla. Tämähän on sokerikakkupohja vaniljatäytteellä. Täytyy myöntää, että olin hieman epäilevä tuosta täytteestä. Mutta se olikin juur ihana. Ihanasta imeytyy pohjaa mehustaen sen samalla.


POHJA

3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 dl kiehuvaa vettä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kuuma vesi ohuena nauhana joukkoon. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää ne vaahtoon nuolijalla. Vuoraa 24cm vuoka/irtoreunavuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskiosassa 30-40 minsaa 175 asteessa. Anna jäähtyä.
( Itse käytin 22cm mutta korkeutta tuli hieman liikaa tällaiseen ns matalaan kakkuun. Eli ainakin tuon 24cm saa olla. )


VANILJATÄYTE

100 gr voita
1 dl maitoa / kermaa
1 rkl vaniljasokeria
loraus vanilja-aromia

Sulata voi kattilassa. Lisää maitoa ja anna kiehahtaa muutaman minuutin ajan. Lisää vaniljasokeri ja - aromi. Jäähdytä. Tästä ei tule mitenkään paksua täytettä vaan on sellaista nestemäistä.

Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen osaan. Kostuta kakun sisäpuolet vaniljatäytteellä. Kasaa kakku kostutetut puolet vastakkain. Ripottele tomusokeria pinnalle. Myös tuoreet marjat olisi ihanat tässä päällä.

Sitten vaan kahvepannu päälle ja herkuttelemaan.



sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Muumimamman siemennäkkileipä






















Niin kauan on ollut tarkoitus tehdä siemennäkkäriä mutta aina se vaan on jäänyt. Lähinnä ehkä sen takia, että kun ohjetta haki... sai myös lukea ei-niin-herkullisista lopputuloksista. Kunnes tutut alkoivat siellä täällä mainita Muumimamman näkkäristä. Oli etsittävä se ohje ja kokeiltava.

Netti tuntui olevan pullollaan ohjeita Muumimamman ohjeita, toinen hieman erilaisempi kuin toinen. Minä päädyin tekemään näillä siemenillä kun niitä oli kotona. Ja aaah miten herkullista... ja vaikka ohjeella tulee pellillinen, se hupenee kyllä aika nopeaan. On se vaan niiiiin hyvää. Eikä kaipaa muuta kuin voin pinnalle, jos sitäkään. Kokeilepa sinäkin!!!


Pellillinen

1 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
2 dl jauhoja ( maissijauhoja jos haluat gluteenittoman )
0,5 dl öljyä
2,5 dl kiehuvaa vettä
suolaa pinnalle

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen kiertoilmalla / 175 astetta normi uunilla.
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää öljy ja kiehuva vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä seos ohueksi levyksi pellille leivinpaperin päälle ( oma uunileveys on 60cm ) . Laita vaikka toinen leivinpaperi päälle ja tasoita sen päältä. Ripottele pinnalle hieman suolaa. Paista uunissa noin tunti. Anna  jäähtyä. Voit leikata paloiksi ennen paistoa tai sitten rikkoa paloja paiston jälkeen. Either way.... se on hyvää!



sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Mango vadelma rahkapiirakka





















Pääsiäisenä on tapana olla jonkinlainen rahkaleivonnainen. Tänä vuonna ihastuin Dansukkerin ohjeesen ja päätin kokeilla sitä.

Pohjan tein irtoreunavuokaan, jonka olin vuorannut leivinpaperilla. Halusin irrottaa koko piirakan vuuasta tarjoilualustalle ja se onnistui hyvin. Paiston ajaksi laitoin pohjataikinan päälle leivinpaperin ja päälle herneitä. Tämä siksi, että taikina ei paisuisi uunissa vaan pysyisi kuosissaan. Sekin onnistui mielestäni ihan hyvin.

Olin ajatellut, että koristelen päälle kermatöhötyksillä. Jätin ne kuitenkin pois, kun piirakan väri oli niin ihana.

Rahkana käytin maustamatonta rahkaa mutta toki joku makurahka, esim mango, käy oikein hyvin. Lisäisin silloin sokeria vähän kerralla täytteeseen.


POHJA:

150 gr huoneenlämpöistä voita
1 dl ruokokidesokeri (tai tavallista sokeria)
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Taputtele taikina  leivinpaperilla vuoratun vuuan pohjalle ja reunoille. Voit laittaa vielä toisen paperin pohjan päälle ja lisätä siihen herneitä paiston ajaksi. Paista 225 asteessa uunin keskiosassa noin 10-15 minuuttia. Tee sillä aikaa täyte.


TÄYTE:

250 gr maustamatonta rahkaa ( tai makurahkaa )
3 kananmunaa
4 dl Bonnen mangososetta
1-1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
vadelmia

Sekoita rahka, kananmunat, mangosose ja sokerit keskenään. Lisää sokeria vähitellen ja tarkista makeus. Kaada seos pohjan päälle. Ripottele rahkaseoksen päälle vadelmia. Paista piirakkaa vielä puolisen tuntia 175 asteessa uunin alaosassa, kunnes täyte on hyytynyt. Minulla mene liki 45 minuuttia, joten tarkkaile täytteen hyytymistä. Anna piirakan jäähtyä ja nauti jääkaappikylmänä.


Hyvää pääsiäistä!!!


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Siilipiparit
















Ihastuttavan söpöt siilipiparit! Ja hauskat. Meillä tytöt ihastui näihin tosi kovin. Ja äiti ihastui helppoon ohjeeseen. Eikä muutenkaan olleet vaikeita tehdä. Noh, jopa minä onnistuin näissä pipareissa. Muotoa voi sit ensi kerran parantaa.

Ohjeen löysin ruotsalaisen leivontalehden Tidningen Hembakat sivuilta, Lindas Bakskola. Hänellä on siellä paljon kivoja ohjeita hyvine vaihekuvineen. Suosittelen tutustumaan. Ohjeet ovat selkeitä ja helppoja ja vaihekuvat helpottavat tekemistä.

Näissä on tavallinen murotaikina. Maustaakin sen voi millä mielii... minä tein tällä kertaa ihan perustaikinan kun ensimmäistä kertaa tein.


Tällä ohjeella sain 20 siiliä.


4,5 dl vehnäjauhoja
1 dl tomusokeria
hyppysellinen suolaa
200 gr voita

100 gr tummaa suklaata
kookoshiutaleita


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kylmä voi ja nypi taikinaksi. Jaa taikina 20 osaan. Muotoile niistä siili. Me teimme itseasiassa niin, että käytimme sydänmuottia. Laitoimme sen sisään kaksi palasta ja sitten vain halkaisimme sydämen. Ja siitä tuli kaksi siiliä. Nosta siilikakut leivinpaperille pellille. Paista 160 asteessa noin 20 minuuttia. Eivät tarvitse saada kauheasti väriä. Anna jäähtyä kunnolla.

Sulata suklaa vesihauteessa. Upota siilin peppuosa ensin suklaaseen ja sitten kookoshiutaleisiin. Jätä leivinpaperille kuivuamaan. Laita osa suklaasta pursotinpussiin, johon olet leikannut pienen pienen reiän. Pursota siileille silmät.

Säilytä siilit tiiviissä rasiassa. Itse pidin niitä sen hetken kun ne säilyi, niin jääkaapissa jotta suklaa pysyi kovana.