sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Mansikkakakku











Miehelläni oli syntymäpäivä ja toivoi perinteistä mansikkakakkua, jossa on paljon mansikoita. Sellaista sitten yritin saada aikaiseksi.


Pohjana 6 munan kakkupohja:

6 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta


Täyte:

1 annos sitruunatahnaa
mansikkahilloa
mansikkarahka (Creme Vanilla, rahkaa, mansikoita, vaniljasokeria)


Kostutus:

Maito ja vaniljasokeri


Päälle:

Mansikoita
Kermaa (2 prk Flora Vispiä, johon sekoitettu 1,5 rkl vaniljakreemijauhetta)


Vaahdota munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon. Paista voidellussa korppujauhotetussa vuoassa noin 40 minuuttia 175 asteessa. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kokoa kakku vuokaan. Kostuta levyt maidolla. Levitä ensin ohuelti sitruunatahnaa ja sen päälle mansikkahilloa. Lopuksi mansikkarahka niiden päälle. Tee toinen kerros samalla tavalla. Anna vetäytyä mieluiten yön yli jääkaapissa peitettynä.

Vatkaa Flora Vispi ja lisää loppuvaiheessa kreemijauhe. Tämä jämäköittää kerman niin, että sitä on hyvä pursottaa. Koristele kakku mansikoilla ja pursotuksilla. Herkuttele!

Ei kommentteja: