lauantai 9. huhtikuuta 2016

Mango - passion juustokakku


















Olen pitkään halunnut kokeilla mango-passionkakkua. Kuulostaa niin raikkaalta. Toimisi hyvin esimerkiksi suklaisen kakkupohjan kanssa. Ja vähän valuvaa suklaaganachea päälle ja.... noh, tällä kertaa tein juustokakkuna.

Ohjeen, josta lähdin liikkeelle on ystäväni Irman blogista. Hieman jouduin konsultoimaan häntä, kun muuntelin ohjetta. Tuli niin pehmeän herkullinen, että oli todella viedä kielen mukanaan. Kiitos Irma!

Pohjaksi paistoin kahden kananmunan suklaisen kakkupohjan. Toimi ihan hyvin. Passionkastikkeen löysin Lidl'n De Luxe hyllystä. Kävin juuri täydentämässä kaappiani sekä passion-kastikkeella että mango-kastikkeella. Katotaan mitä niistä sitten keksitään. Tällä kertaa tein tämän laktoosittomana. Laitoin 8 liivatetta vaikka uskon että 7 olisi hyvinkin riittänyt.

Ai niin, kakun koko oli 24cm. Jos tekee vähän isompaan niin saa vähän matalamman, miten itse tykkää. Olisko tämä ollut kutakuinkin 5-6 cm korkea? Ainakin...

Kiilteen bongasin Kakkutaikurin Tropical-kakun ohjeesta. ( sitäkin tarttis kokeilla kun kehutaan niiiiin kovin ) Siinä kiille näytti just sellaiselta mitä hain, ei pelkästään nestettä vaan vähän sosetta mukana. Ja tässä itse ohje:



TÄYTE:

6 dl vispikermaa
1 mangorahka
1 mango tuorejuusto
3,5 dl Bonnen mangososetta
1,5 dl passion-kastiketta
0,5 - 1 dl tomusokeria
1,5 rkl vaniljasokeria
8 Dr Oetkerin liivatetta


KIILLE:

0,5 sitruunan mehu
0,5 limen mehu
appelsiinimehua saman verran kuin limeä ja sitruunanmehua
3-5 rkl sokeria
3 rkl mangososetta
3 liivatetta


Paista ensin kahden munan suklainen kakkupohja. Anna jäähtyä.

Itse vuorasin vuuan reunakalvolla. Vaahdota kerma löysähköksi vaahdoksi. Tämä sen vuoksi, että täytteestä tuli pehmä. Se vatkaantuu vielä kun sekoitat muut aineet joukkoon. Koko täyte saa olla kuin löysää vaahtoa kun kaadat sen vuokaan hyytymään. Mutta sitten...

Sekoita rahka ja tuorejuusto toisessa kulhossa ja lisää vaniljasokeri sekä osa tomusokerista. Kaada joukkoon passion-kastike. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Liika liotus heikentää hyydytystehoa. Lämmitä puolet mangososeesta hieman. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata ne soseeseen. Lisää loput mangososeesta. Näin seos hieman jäähtyy.

Kaada mangoseos rahkaseokseen. Kääntele lopuksi löysähkö kerma joukkoon. Kaada sitten täyte pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa.



KIILLE:

Tarkista ensin, että hyytynyt täyte on ihan vuuan/reunakalvoihin asti kiinni. Muuten kiille valahtaa sieltä läpi ja ulos vuuasta.

Pese hedelmät hyvin, halkaise ja purista niistä mehu kattilaan. Lisää appelsiinimehu, mangosose sekä sokeri. Se saa jäädä hieman kirpeäksi, sillä liivata laimentaa sitä hieman. Liota kiilteen liivatteet kylmässä vedessä viitisen minuuuttia. Purista ylimääräinen vesi pois.  Lämmitä mehut kattilassa hieman ja sulata liivatteet joukkoon. Anna kiilteen jäähtyä hieman kunnes näet, että se paksuuntuu. Kaada sitten kiille lusikan kautta hyytyneen kakun päälle. Hyydytä kiille jääkaapissa ja koristele kakku mielesi mukaan. Tässä käytin sulaa suklaata pajunkissoihin sekä suklaamunia.



Ei kommentteja: