tiistai 1. maaliskuuta 2016

Suklaakakku baileystäytteellä


















Pitsiä pitkästä aikaa... ja muutaman uuden kikka kolmosen taas hoksasin.
Kun tekee pitsin, antaa sen kuivua vielä muotissaan päivän tai yön yli ja... tadaa... pitsi irtoaakin toooodella helposti muotista. Itseasiassa minun oli jätettävä pitsi muottiin kun piti lähteä töihin ja pääsin vasta illalla sitä irrottamaan. Mutta sehän kannatti!

Kakku piti sisällään Kakkukatrin aivan ihanan suklaapohjan sekä Irman Ihannekakun baileystäytteen. Nami yhdistelmä! Suklaapohja ei ollut liian suklaisen tahmea vaan enemmän suklaisen mehevä. Täytettä tuli reilusti niin että tekijä sai itselleen kipollisen herkuteltavaksi.

Voisin yrittää ottaa vaihekuvia pitsin teosta. Helppoa se on kun muutaman asian muistaa.  Mutta se toisella kertaa.


KAKKUPOHJA 24 cm vuokaan

150 gr voita
200 gr suklaata
5 kananmunaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Vaahdota valkuaiset toisessa kulhossa. Sekoita loput kuivat aineet keskenään. Lisää suklaa-voiseos keltuaisvaahtoon. Sihtaa joukkoon myös kuivat aineet. Kääntele lopuksi mukaan valkuaisvaahto.

Vuoraa 24cm kakkuvuuan pohja ja reunat leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti. Kokeile tikulla kypsyyttä.


Kostutukseen käytin vaniljasokeria ja maitoa. Täytettä tein kahteen väliin.


BAILEYSTÄYTE

6 dl vispikermaa
1 pkt Philadelpiaa
1 pkt mascarponea
2 dl tomusokeria
2 dl baileys likööriä
7 liivatetta

Vaahdota kerma melkein valmiiksi. Sekoita juustot ja tomusokeri toisessa kulhossa. Liota liivatteita kylmässä vedessä viitisen minuuttia.
Keitä baileystä hetki jotta alkoholi haihtuu pois. Anna hieman jäähtyä ennenkuin sulatat liivatteet sinne. Kaada baileys juustoseokseen ohuena nauhana ja kääntele lopuksi kerma joukkoon.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaa. Kostuta pohja ja täytä baileystäytteellä. Toista. Itse täytän kakun paistovuokaan ja käytän leivinpaperia reunoilla. Näin saan siistit reunat. Toinen tapa on öljytä reunat ja laittaa vielä tomusokeria päälle. Kakun pohjana käytän paistopintaa. Ja päälipintana käytän sitten pohjaa. Näin saan tasaisen päälipinnan. Annan kakun hyytä/maustua jääkaapissa useamman tunnin. Itse annan olla yön yli mikäli mahdollista.

Päälliseen olen käyttänut Fun Cakes sokerimassaa, jonka alle laitan aina sokerikreemin.

Pitsiaineena käytin valmiiksi punaista pitsijauhetta, koska punaisen värin saaminen ilman Pro Gel punaista pastaväriä en lähtenyt edes yrittämään. Se vinkiksi teille.



2 kommenttia:

Raita kirjoitti...

kaunis kakku! ja upeat värit. :)

Helena kirjoitti...

Kiitos Raita <3