sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Persikka-rahkapiirakka

Pääsiäinen tekee tuloaan ja rahkapiirakka kuuluu siihen.
Tänä vuonna löysin hyvältä vaikuttavan ohjeen pohjaan täältä ja täytteen sitten sävelsin omaan makuun sopivaksi. Pohjassa maistui ihanasti aavistus kookosta. Ja vaikka yritin tehdä reunoista todella ohuet, olisi niistä voinut tehdä vielä ohuemmat. Vinkiksi muille ;)


POHJA:

125 gr huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
TAI vain 2,5 - 3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeria kuohkeaksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Voit myös jättää kookos- ja kaurahiutaleet pois ja laittaa vain 2,5 - 3 dl vehnäjauhoja. Sekoita sen verran että aineet sekoittuvat keskenään. Voitele piirakka vuoka ja painele taikinaa pohjalle ja reunoille. Minulla oli n 26-28 cm vuoka enkä käyttänyt kaikkea taikinaa.

TÄYTE:

1 prk vaniljarahkaa
1 dl kermaa
2 kananmunaa
2 tl sitruunamehua
0,5 dl sokeria/ maun mukaan
1 prk persikoita sokeriliemessä

Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada piirakkapohja päälle. Valuta persikat ja viipaloi ohuemmaksi viipaleiksi. Asettele viipaleet rahkan päälle.
Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia, kunnes rahka on hyytynyt ja piirakka saanut väriä.






Ei kommentteja: