tiistai 30. elokuuta 2016
Juustokakku omenapiirakalla
Vaniljainen juustokakku, jonka sisältä paljastuu omenapiirakka.
Näitä, erilaisilla piirakoilla, on pyörinyt somessa aikaisemmin. Minulta on vaan jäänyt silloin kokeilematta. Nyt osui silmään Kinuskikissan uusi kirja ja siellä vastaavanlainen mustikkapiirakka kakku. Siitä se ajatus sitten lähti. Onhan omenakausi. Vaikka tämähän on siitä loistava "ohje", että voit tehdä lemppari piirakkasi ja yhdistää se lemppari juustokakkuun.
OMENAPIIRAKKA
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
150 gr voita
1 kananmuna
omenalohkoja
voita
sokeria
kanelia
JUUSTOKAKKUTÄYTE
4 dl vispikermaa
250 gr mascarpone tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
sokeria maun mukaan
tilkka vettä
4 dr Oetkerin liivatetta
Vuoraa 24cm irtoreunavuuan pohja ja reunat leivinpaperilla.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi huoneenlämpöinen voi joukkoon. Lisää kananmuna. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina jauhoisin käsin vuuan pohjalle ja reunoille.
Kuori ja leikkaa omenat lohkoiksi. Sulata vähän voita pannulla ja paistele omenalohkot pehmeäksi. Lisää päälle hieman sokeria ja kanelia. Kaada omenat vuokaan. Paista 200 asteessa 20-30 minsaa kypsäksi. Anna jäähtyä kunnolla ja poista vuuasta.
Ota hieman isompi vuoka ja aseta omenapiirakka sen keskelle. Öljyä vuuan reunat ja ripottele päälle tomusokeria. Näin saat sileän ja kauniin reunan juustokakkuun.
Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Vatkaa tuorejuusto, sokerit ja mausteet keskenään. Laita liivatteet likomaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lämmitä vesitilkka, 2-4rkl, ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivatevesi ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuuston joukkoon. Lisää lopuksi kerma varovasti käännellen joukkoon.
Laita osa täytteestä pursotinpussiin ja pursota piirakan ja vuuan väliin. Kaada loput täytteestä piirakan päälle. Heiluta vuokaa hieman jotta pinta tasoittuu. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele. Tämä testikakku jäi ilman sen kummempia koristeita. Toinen maistiaiskakku sai kanelihunnun päälle.
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Ruislastut aurajuustodipillä
Olimme olleet synttäreillä. Siellä oli tarjolla ranskalaisia ja kanaa eri muodossa, oli wingsejä, koipipaloja, nugetteja ja pihvejä. Niiden kylkeen oli aurajuustodippi. Ja ai että mikä dippi. Se oli niiiin herkullista! Ja ... se oli tehty vain kermaviilistä ja aurajuustosta. Noh.. siitä se ajatus sitten lähti...
Kaupassa oli Linkosuon ruislastut. Pakkohan niitä oli maistaa kun on niin paljon kehuttu. ( eikä suotta ) Näiden kaa kokeiltiin kotona sitten tuota aurajuustodippiä... pienin muutoksin. Suosittelen että kokeilet. Tämä on vaan niin hyvää... sopii kanalle, lihalle ja kasvisten kanssa.
puoli purkkia kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 rkl valkoviinietikkaa
hieman mustapippuria
aurajuustomurua reilusti
Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Sitten vaan herkuttelemaan.
keskiviikko 3. elokuuta 2016
Täytetyt kesäkurpitsat
Täytetyt kesäkurpitsat... nami! Helppoa ruokaa. Ja kevyttä.
kesäkurpitsaa
sipulia
paprikaa
härkäpapuja
tomaattimurskaa
jauhelijaa
suolaa
pippuria
juustoraastetta
Pese ensin kesäkurpitsat hyvin. Halkaise kahtia. Koverra sisus talteen. Valmistele muut kasvikset pilkkomalla ne valmiiksi.
Keitä koverrettuja kesäkurpitsoja suolavedessä minuutin pari. Valuta ja laita ne pellille leivinpaperille päälle odottamaan. Paista kasviksia hetken pannulla. Paista jauheliha. Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja mausta. ( Härkäpavut olen liottanut yön yli, keittänyt ja pakastanut pienissä erissä, jolloin on helppo ottaa annos käyttöön. ) Anna hautua hetken ja kiehua kasaan.
Täytä koverretut kesäkurpitsat kasvis-jauhelihaseoksella. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa n 20 minsaa. Tarjoile raikkaan salaatin ja patongin kera.
tiistai 19. heinäkuuta 2016
Mustikka murupiirakka
Siskoni tekee usein murupiirakkaa erilaisista marjoista. Joten nyt kun tätä mustikkaa on pilvin pimein, päätin minäkin kokeilla. Ohjehan on ihan yksinkertainen ja valmista tulee hetkessä.
Piirakkavuuan pohjalle mustikoita, joihin sekoitetaan hieman sokeria ja perunajauhoja. Päälle muruseos ja uuniin. Odottelet hetkosen ja nautit hieman lämpimänä jäätelö kera. Siinäpä se. Joten toimeksi... niin pääset sinäkin nauttimaan tästä nopeasti syntyvästä herkusta kauden marjoista!
4 dl mustikkaa
1-2 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria
100 gr huoneenlämpöistä voita
2-3 dl vehnäjauhoja ( osa vaikka jotain muuta jauhoa, spelttiä, ruista )
1,5 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
0,5 - 1 dl sokeria
Voitele n 24-26 cm piirakkavuoka. Lisää mustikoihin sokeri ja perunajauho. Kaada mustikat vuokaan. Lisää huoneenlämpöiseen voin sekaan kuivat aineet ja sekoita murumaiseksi. Lisää jauhoja 2 dl jälkeen sen verran, että on murumainen. Ripottele mustikoiden päälle. Paista puolisen tuntia 200 asteessa. Anna jäähtyä ja nauti vaniljajäätelön kera. Helppoa eikö totta?
perjantai 15. heinäkuuta 2016
Retroleivontaa - Kaurapallot
Lapsuudessani, pikkusiskoni ja minä teimme näitä aivan ihania herkkuja. Nopeat ja edulliset tehdä... Tänään omat tyttöni tekivät näitä yhdessä. Niin se perinne jatkuu...
Ohjeitahan on monta ja monenlaisia. Mutta minä halusin juuri sen ainoan oikean alkuperäisen minulle, jolla lapsuudessani näitä tein... Ruotsin kauraryynipaketin kyljestä. Onneksi siskoni auttoin minua tässä ja kuvasi ohjeen minulle. Sen verran oli ohje nykyaikaistunut, että voi ja sokeri vaahdotettiin. Ennen muinoin ne vaan sekoitettiin keskenään. Ja näin toimittiin tänäänkin.
3 dl kaurahiutaleita
100 gr huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
2 rkl kaakaota
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kylmää kahvia
kuorrutukseen kookoshiutaleita
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää pehmeä voi ja kahvi. Sekoita tasaiseksi. Ota ruokalusikallinen massaa ja muotoile pallo, jonka vielä pyörität kookoshiutaleissa. Anna vielä jähmettyä hetki jääkaapissa... jos maltat.
maanantai 4. heinäkuuta 2016
Maailman paras pannari
Tämä ohje on vanha ja ties mistä lähtöisin. Moni käyttää tätä, toiset omin muutoksin. Olen itsekin tehnyt tätä aikasemmin mutta huomasin ettei minulla ole tätä täällä muistissa. Ja sinun löydettävissä :)
Tämä herkkupannari sopii paremmin arkeen, kun ei sisällä niin paljon rasvaa ja sokeria kuin se toinen ohje jota käytän.
Itse paistoin tämän leivinpaperin päällä, mutta jäin miettimään josko pohja olis rapeampi jos paistaisi pelkällä pellillä...? Kokeilemisen arvoinen. Kikka kolmosen kokeilin ensin laittaa pieniä voinokareita pellillä ja käyttää pelti uunissa sen aikaa, että voit sulavat. Ja vasta sitten kipata taikina pellille ja paistoon. Tämä teki sen, että reunat nousivat uunissa. Ja täytyy sanoa, että kyllä tämä oli oikea kukkula pannari.
Ja tässä vielä ohje:
25 gr voisulaa
4 dl maitoa
4 dl jauhoja
4 dl maitoa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
3 tl sokeria
1 tl leivinjauhetta
Sulata ensin voi. Sekoita eka satsiin maitoon jauhot. Sekoita tasaiseksi ja lisää loput 4 dl maitoa. Teija Sopasen mukaan näin ei jää paakkuja taikinaan. Lisää sen jälkeen kananmunat, suola, sokeri ja leivinjauhe. Ja viimeiseksi lorauta joukkoon voisula. Anna turvota puolisen tuntia.
Paista uunin keskiosassa 2 lämmössä puolisen tuntia. Ja sit herkuttele mieluisilla lisukkeilla. Meillä oli tällä kertaa mansikoita, mustikoita, mansikkahilloa ja kermaa. Ja kyllä maistui hyvälle... kesälle!
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Raparperimuffinsit
Leivonta ryhmässä pyöri taas herkulliselta vaikuttava ohje. Olihan sitä kokeiltava, kun olen saanut niin paljon raparperiakin ystävältäni. Ja herkullisia olivat! Raparperin hapokkuus ja muruseoksen rapeus oli ihana yhdistelmä. Me nautittiin nämä vaniljakastikkeen kera mutta myös jäätelö toimisi oikein mainiosti. Ja miksi tämä ei toimisi ihan piirakkavuuassa tehtynä?
Alkuperäinen ohje on Liisa Westerbergin Makeaa kirjasta. Suosittelen tutustumaan hänen kirjoihin. Herkullista luettavaa!
20 kpl
100 gr voita
3 kananmunaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,75 dl maitoa
n 4 dl raparperinpaloja
MURUSEOS
75 gr voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
Sulata voi ja anna jäähtyä. Laita muffinsipellille paperivuuat niin muffinsit kohoavat kauniisti.
Vaahdota kananmunat ja sokeria valkoiseksi vaahdoksi. Lisää voisula ohuena nauhana varovasti sekoittaen. Lisää jauhoihin leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää ne vaahtoon. Lisää lopuksi maito.
Jaa taikina vuokiin. Ripottele pinnalle raparperinpaloja.
Sulata muruseoksen voi ja anna hieman jäähtyä. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi muruksi. Ripottele seosta muffinsien pinnalle.
Paista 175 asteessa 20-30 minsaa kunnes ovat kypsiä. Sitten vain herkuttelemaan, vaniljakastiketta, - jäätelöä tai kermaa kylkeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







