perjantai 6. heinäkuuta 2012

Raparperikerroskakku

Ruoka Pirkassa oli tämä ohje, jota testattiin kotona. Hyvää oli, varsinkin täyte. Ja on hyvä olla erilaisia vaihtoehtoja raparperipiirakalle... joten talteen : )


POHJA:

200 gr voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl kardemummaa

TÄYTE:

1 litra raparperinpaloja
1 dl siirappia
2 rkl perunajauhoja
0,5 tl kanelia

raesokeri / mantelilastuja
tomusokeria


Kiinnitä leivinpaperi irtoreunavuoan pohjan ja reunojen väliin. Voitele vuoan reunat.
Valmista ensin täyte.  Ota 7 dl raparperinpaloja kattilaan. Mittaa kattilaan myös siirappi, perunajauho ja kaneli. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa ja sakenee. Ota kattila pois levyltä ja anna jäähtyä kylmässä vesialtaassa.


Tee pohja seuraavaksi. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon varovasti.
Levitä puolet taikinasta vuokaan. Kaada päälle raparperiseos ja päälle loput taikinasta. Tasoittele pinta ja kaada loput raparperinpalat taikinan päälle. Halutessasi voit vielä ripotella mantelilastuja tai raesokeria päälle.


Paista 175 asteessa alimmalla tasolla noin 45-50 minuuttia. Anna hetken jäähtyä ennenkuin irrotat vuuasta. Koristele tomusokerilla. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.




Ei kommentteja: