torstai 24. toukokuuta 2012

Paistettu lohi ja uunikasvikset kermassa

Välillä vähän ruokaohjeita : ) ja vinkkejä mitä löytyi lohen paistamiseen.

Lohifilee
suolaa
pippuria
voita
öljyä

Kuivaa lohen pinta talouspaperilla, jos se on kostea. Sulata pannussa voita ja öljyä ja anna sen kuumeta kunnolla. Levy saa olla keskilämmöllä. Liian kuuma pannu polttaa kalan, liian kylmässä pannussa kala tarttuu kiinni eikä saa väriä.
Rasvan kuuluu olla ruskehtavaa ja loppuun kuohunut. Älä täytä pannua liikaa. Paista ensin nahkapuoli kypsäksi. Näin reunat ei käpristy. Käännä. Paista toinenkin puoli kypsäksi. Älä ylipaista ettei kalasta tule kuiva. Mausta suolalla ja pippurilla kypsennyksen loppuvaiheessa.

Jos haluat oikein mehevän lohen, paista vain nahkapuolelta.
valitse nahallinen, ruodoton fileepala. Mausta lihapuoli suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljy-voiseos pannulla. Laita kala nahkapuoli pannulle. Paista kala kypsäksi, mieluusti kannen alla.


Uunikasvikset kermalla

perunaa
porkkanaa
sipulia
lanttua
paprikaa
(mielen mukaan kasviksia)
valkosipulia
suolaa, pippuria
2 dl ruokakermaa
maitoa

Pese, kuori ja pilko kasvikset paloiksi. Laita uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja valkosipulilla. Sekoita kerma ja hivenen maitoa keskenään ja kaada kasvisten päälle. Kypsennä uunissa 200 astetta noin 30-40 minuuttia. Tarjoa paistetun lohen kanssa.

Ei kommentteja: