Tuli sitten zuccotto tehtyä, vihdoin ja viimein. Ja kyllä ainakin mies tykkäsi tästä. Tosin hänen suurta herkkua on kirsikat ja pähkinät.
Mutta tässä siis ohje:
POHJA:
3 kanamunaa
2 dl sokeria
2 dl jauhoja
2 tsk leivinjauhoa
0,5 dl kermaa tai maitoa
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon. Lopuksi lisää kerma. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 250 asteessa noin 5 minuuttia. Jäähdytä.
TÄYTE:
5 dl kermaa
2 rkl tomusokeria
60 gr paahdettuja hasselpähkinöitä
225 gr kirsikoita
120 gr suklaarouhetta (tumma suklaa)
Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon tomusokeri. Paahda pähkinät ja lisää ne kerman joukkoon, kun ne ovat jäähtyneet. Pilko kirsikat pienemmiksi paloiksi ja lisää joukkoon. Lisää myös suklaarouhe. Peitä kulho kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa.
KOKOAMINEN:
Vuoraa suorakaiteinen vuoka kelmulla, silloin kakku irtoaa helpommin. Tarkoitus on vuorata vuoka kakkupaloilla. Leikkaa pohjasta vuokaan sopivat palat. Kostuta pohja mehulla tms (itse käytin kirsikoiden liemellä, johon olin lisännyt brandyä). Kaada täyte tiiviisti vuokaan. Leikkaa lopuksi pohjasta kansi päälle. Paina kevyesti kansi tiiviiksi ja käännä kelmua päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa parisen tuntia tai yön yli. Kumoa tarjoiluvadille kelmujen avulla. Hunnuta lopuksi kaakaolla ja tomusokerilla.
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Nauriskeitto
Kaikkea se mies pyytää tekemään... ja mitä sitä ei miehensä mieliksi kokeilisi. Ja keitto saikin erittäin hyvän arvostelun :)
1 kilo nauriita
3 luomu porkkanaa
pieni pala palsternakkaa
0,5 kg perunaa (jauhoista)
1 sipuli
vettä
suolaa
2 valkosipulinkynttä
1-2 kasvisliemikuutiota
1 dl kermaa
Pilko kaikki kasvikset kattilaan. Laita vettä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät. Lisää suola, valkosipuli ja liemikuutio. Keitä kypsiksi, noin tunti. Soseuta kaikki tehosekoittimella. Lisää lopuksi kermaa, itse laitoin vain desin ja hyvin tuntui riittävän. Maukasta ja täyttävää.
1 kilo nauriita
3 luomu porkkanaa
pieni pala palsternakkaa
0,5 kg perunaa (jauhoista)
1 sipuli
vettä
suolaa
2 valkosipulinkynttä
1-2 kasvisliemikuutiota
1 dl kermaa
Pilko kaikki kasvikset kattilaan. Laita vettä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät. Lisää suola, valkosipuli ja liemikuutio. Keitä kypsiksi, noin tunti. Soseuta kaikki tehosekoittimella. Lisää lopuksi kermaa, itse laitoin vain desin ja hyvin tuntui riittävän. Maukasta ja täyttävää.
perjantai 19. joulukuuta 2008
Luumu-piparirahka
Tämä oli niin hyvää, että tarvii laittaa talteen. Vaan ohje on kyllä niin helppo, että muistaa ihan ulkoakin :) Eikä tarvitse edes lisäsokeria.
1 prk Flora Vanilla kastiketta
1 prk rahkaa
1 prk luumusosetta
pipareita
Vaahdota vanillakastike. Sekoita joukkoon rahka ja luumosose. Juuri ennen tarjoilu, murskaa piparit muruiksi ja sekoita joukkoon. Voit myös koristella kokonaisilla pipareilla. Ja että on hyvää!
1 prk Flora Vanilla kastiketta
1 prk rahkaa
1 prk luumusosetta
pipareita
Vaahdota vanillakastike. Sekoita joukkoon rahka ja luumosose. Juuri ennen tarjoilu, murskaa piparit muruiksi ja sekoita joukkoon. Voit myös koristella kokonaisilla pipareilla. Ja että on hyvää!
lauantai 13. joulukuuta 2008
Pipari-luumurahkakakku
Halusin sisustuskutsuilla tarjota jotain jouluista ja löysinkin Ruokaohjeita ja herkkuja á la Marien sivuilta tällaisen hyydytetättävän kakun, jonka ohjetta hieman sävelsin. Oli helppo tehdä ja kun on tarpeeksi liivatelehtiä, kakku onnistuu takuuvarmasti.
Pohja:
30-40 piparia
50 gr voisulaa
luumuhilloa
täyte:
1 prk vaniljakastiketta
2 prk rahkaa
1 prk luumuhilloa
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1 tl kanelia
6 liivatetta
0,5 dl glögiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
6 piparkakkua
koristeluun pipareita
Laita liivatteet likomaan kylmään veteen. Murskaa piparit hienoksi. Lisää voisula. Taputtele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. (Itselläni on n kokoa 23cm) . Laita mieluinen kerros luumuhilloa pipariseoksen päälle. Laita jääkaappiin odottamaan täytettä.
Vaahdota vaniljakastike. Lisää rahka, luumuhillo, sokerit, kaneli ja sitruunan kuori. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna glögi ja sulata liivatteet joukkoon. Kaada seos ohuena norona koko ajan sekoittaen taikinaan. Murskaa piparit ja sekoita joukkoon. Kaada seos pohjan päälle. Peitä foliolla ja anna hyytyä kunnolla. Itse valmistan tämän aina päivää ennen, niin ehtii hyytyä kunnolla yön yli. Koristele ennen tarjoilua esimerkiksi pipareilla tms.
Pohja:
30-40 piparia
50 gr voisulaa
luumuhilloa
täyte:
1 prk vaniljakastiketta
2 prk rahkaa
1 prk luumuhilloa
1 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1 tl kanelia
6 liivatetta
0,5 dl glögiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
6 piparkakkua
koristeluun pipareita
Laita liivatteet likomaan kylmään veteen. Murskaa piparit hienoksi. Lisää voisula. Taputtele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. (Itselläni on n kokoa 23cm) . Laita mieluinen kerros luumuhilloa pipariseoksen päälle. Laita jääkaappiin odottamaan täytettä.
Vaahdota vaniljakastike. Lisää rahka, luumuhillo, sokerit, kaneli ja sitruunan kuori. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna glögi ja sulata liivatteet joukkoon. Kaada seos ohuena norona koko ajan sekoittaen taikinaan. Murskaa piparit ja sekoita joukkoon. Kaada seos pohjan päälle. Peitä foliolla ja anna hyytyä kunnolla. Itse valmistan tämän aina päivää ennen, niin ehtii hyytyä kunnolla yön yli. Koristele ennen tarjoilua esimerkiksi pipareilla tms.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Kesäpullat / Pikapullat

Äitini antoi minulle tällaisen nopeiden pullien ohjeen. Ja sitä ne todella olivat, nopeat ja vaivattomat tehdä ja maistuivat hyviltä. Joten jos tulee yllätysvieraita, nämä ehtii hyvin pyöräyttää kahvia odotellessa. Ovat myös tuttuja nimellä kesäpullat.
n 18 kpl
5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 muna
1,5 dl maitoa
125 gr rasvaa / voita
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muna, maito ja pehmeä rasva. Sekoita sen verran, että aineet sekoittuvat. Voitele muffinspelti. Nostele ruokalusikalla nokareita vuokiin. Ripottele päälle raesokeria ja pähkinärouhetta. Paista vajaa vartti 225 asteessa. Nauti!
tiistai 18. marraskuuta 2008
Pekoni-sipuli-tomaattikeitto ja Focaccia leipä

Mieheni toivoi sipulikeittoa ja koska hän niin pitää tomaatista, ajettelin että tämä ohje voi olla juuri se oikea. Tämä on Accidental Hedonistin alkuperäinen ohje hieman muunneltuna.
6-7 annosta
1 pkt pekonia
1 litra pilkottua sipulia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
2 tl sokeria
1 litra vettä
2 kanaliemikuutiota
500 gr paseerattua tomaattia
500 gr tomaattimurskaa valkosipulilla maustettu
Suikaloi pekoni ja paista kunnes rasva alkaa irrota. Lisää lämpöä ja lisää pannulle voi, öljy, sokeri ja sipulit. Paista sipuleita n. 20-25 minuttia, kunnes ne ovat pehmeitä ja ovat saaneet hieman väriä. Lisää vesi ja kanaliemikuutiot sekä tomaatit. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä 45 minuuttia. Tarjoa hyvän vaalean leivän kanssa, esim focaccian kanssa.
FOCACCIA LEIPÄ
Tästä tulee uunipellillinen (20x30x5)
1 pussi kuivahiivaa
2 rkl hunajaa
6 dl lämmintä vettä
1 kg vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
1dl öljyä
1 rkl merisuolaa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
Liuota hunaja lämpimään veteen. Lisää jauho, johon on lisätty hiiva ja suola. Alusta hyvin. Peitä kulhon elmu kelmulla ja liinalla. Taikina nousee todella hyvin, jos laitat taikinakulhon altaaseen, jossa on lämmintä vettä. Anna nousta tunnin. Kumoa taikina pöydälle ja vaivaa hyvin. Nosta taikina voidellulle uunipellille ja painele se levyksi. Nosta vielä 20 minuuttia.
Leikkaa aurinkokuivatut tomaatit pieniksi paloiksi ja painele levyn pintaan. Pirskottele päälle vielä öljy ja ripottele merisuola. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Leikkaa neliöiksi ja nauti.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Pavlova Marenkikakku

Katsoin ohjelman, missä Nigella teki tämmöisen kakun. Sanoi ettei ole kovin kaunis mutta maku on aivan ihana. Joten pakko oli kokeilla. Ja kyllä... maku oli PALJON parempi mitä ulkonäkö.
6 kananmunan valkuaista
3 dl sokeria
2 tl perunajauhoa / maizenaa
1,5 tl omenaviinietikkaa
4 dl kermaa
5 passionhedelmää
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri kolmessa erässä, viimeisessä erässä myös jauho. Lisää lopuksi etikka. Piirrä leivinpaperille 24cm ympyrä. Nostele marenki ympärän sisälle niin että se on reunoilta hieman korkeampi. Paista 125 asteessa puolitoista tuntia. Sammuta sen jälkeen uuni, mutta jätä uuninluukki raolleen ja anna kakun jäähtyä.
Vatkaa kerma pehmeäksi ja nostele se kakun päälle. Halkaise passionhedelmät ja lusikoi sisus kerman päälle. Muitakin marjoja voi käyttää.
Nigella mainitsi, että kirpeät hedelmät/marjat ovat mainoita kun kakku itsessään on makea. Netissä oli muunmuuassa ohjeita, jossa oli käytetty lakkaa ja kinuskikastiketta, mansikkaa ja kiiviä tai vadelmia. Keltuaisista voi tehdä majoneesia, hollaidaisekastiketta tai suklaavaahtoa. Keltuaiset voi muuten pakastaa, jos ei heti ole niille käyttöä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)