perjantai 7. syyskuuta 2012

Rieskat

















Joskus iltaisin tekee mieli jotain leipää ja nopeasti. Rieskat ovat hyvä vaihtoehto jos ei aina mieli tehdä teeleipiä. Ja jos aamulla jää puuroa yli, siitä voikin aloittaa taikinan tekemisen.
Alkuperäinen ohje löytyi Kinuskikissan sivuilta. Ensimmäisen kerran tein ohjeen mukaan, mutta toisen kerran tein aamuiseen ylijäämäpuuroon :) ja hyvin onnistui. Maistuivat voin kera sateisena syyspäivänä.

1 dl puurohiutaleita
2 dl maitoa
1,5 dl piimää
vajaa tl suolaa
2 munaa
4 dl hiivaleipäjauhoja (toisella kerralla laitoin 3dl + 1 dl spelttijauhoja)
 1 tl leivinjauhetta


Laita hiutaleet ja maito lautaselle ja mikrota puuroksi. Anna hetken jäähtyä ja lisää joukkoon piimä, suola ja munat. Sekoita leivinjauho jauhoihin ja lisää ne myös taikinaan. Sekoita vain sen verran että ainekset sekoittuvat. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja taputtele jauhotuin käsin ohueksi levyksi. Tästä tuli yksi pellillinen. Pistele lopuksi haarukalla. Paista 250 asteessa noin 10-15 minuuttia.Tarjoa lämpimänä voin kera.

Ei kommentteja: